Tekijä: Sanna Talasjärvi
Käsityön museossa Luovia tekoja planeetan puolesta-työpaja oli käsityöperinteen, taiteen ja käsityön arvostuksen ilmapiirin ympäröimä. Museoakustiikka loi rauhallisen taustan toiminnalle ja lauantaipäivät tekivät työpajoista vireeltään leppoisia.
Silti juuri viikkonloppuajankohta ja kaunis kevätsää saattoi aiheuttaa sen, että työpajaosallistujien määrä jäi vähäiseksi. Osallistujia kyllä etsittiin museon omien kanavien lisäksi kiivaasti myös puskaradion kautta.
Jo alkuesittelyjen perusteella piirtyi kuva siitä, että (taide)käsitöiden tekeminen oli työpajaosallistujille erittäin merkityksellinen harrastus, jopa elämäntapa. Vaikka nykyisin on mahdollista elää ilman käsityötaitoja, oman paikan rakentaminen maailmassa, haasteiden kohtaaminen sekä tasapainon etsiminen sukupolvien ja perinteiden virrassa voi tapahtua juuri käsityön kautta [1].
Osallistujat tiesivät jo valmiiksi paljon myös planeetan rajoihin liittyvistä aiheista. Kahdella osallistujalla, jotka olivat äiti ja tytär, oli myös aktivismitaustaa. He olivat mukana Elokapinassa, pöyristystä ja keskustelua herättävässä liikkeessä, joka tavoittelee tietoisesti mahdotonta eli ilmasto- ja ympäristökriisin pysäyttämistä sekä sukupuuttoaallon estämistä. Oletus on, että mahdotonta vaatimalla voidaan toivottavasti saavuttaa edes riittävä kriisien hillinnän taso. [2]
Käsityöharrastus ja aktivismitausta tekivät osallistujista ihanteellisia osallistujia juuri tähän työpajaan. Kiinnostusta työskentelyä kohtaan ei tarvinnut herätellä eikä raskaasta ja mutkikkaasta aiheesta puhumista tarvinnut varoa.
Sitoutuneelle harrastajalle tärkeiden asioiden parissa toimiminen voi olla sekä mielihyvän että henkilökohtaisen toimijuuden kokemuksen lähde. Työpaja, joka käsityön lisäksi esitteli tutkimustietoa planeetan rajoista ja taideaktivismista lisäsi toivottavasti entisestään osallistujien tietämystä ja tarkoituksen ja merkityksen tunnetta elämässä [3].
Käsityötyöpajassa olisi ollut outoa olla tekemättä mitään, myös ohjaajan roolissa. Karstasin naapurilta saamaani lampaan raakavillaa museon kokoelmista löytyneillä karstoilla. Villa olemus oli kiharaa ja välillä sileämpää. Ihan kuin jonkun viikset olisivat ajautuneet keritessä villan sekaan. Mekaanisessa työssä olisi ollut mahdollista vajota ajatuksiin, mutta tietoisena ohjaajaroolistani pyrin pysymään valppaana. Tarkkailin työpajatilannetta karstaamisen läpi. Lopuksi lakaisin ympäriltäni lattialta melkoisen likakehän. En saanut omaa kantaaottavaa käsityötä valmiiksi. Haaveilin tekeväni jotakin pölyttäjistä tai toisaalta kirjovani torahampaisia poliitikkoja huovutettuun teilipyörään.
Jyväskylässä, keväällä 2026 tämän pienen seurueen toi yhteen tarve tehdä jotain planeetan huonon kunnon kohentamiseksi. Yhteisten aiheen ja keskustelujen äärellä meistä kaikista tuli käsityöntekijöitä.
Crafitivismi voi olla sekä yksilöllistä että kollektiivista toimintaa, jossa perinteiset kädentaidot puhuvat kestävyyden, tasa-arvon ja yhteisöllisyyden puolesta [4] tässä työpajassa myös planeetan puolesta.
Vaikka muutuin työpajaosallistujaksi, jatkoin myös ohjaajana. Aktivismitaidekatsausta varten olin jo ennakkoon tehnyt pienen sukelluksen craftivismiin (Betsy Greer 2003) eli käsityöaktivismiin, joka on poliittista ja yhteiskunnallista vaikuttamista erilaisin pehmein käsityötekniikoin. Craftivismia olisi voinut tonkia huomattavasti pidempään. Sitä on tutkittu ja siitä on tehty kirjoja. Esittelin myös omia aktivismitaideteoksiani. Uskon, että muita motivoidakseen on tärkeää kertoa itsestään ja omista taustamotivaatioistaan.
Koska craftivismille tyypillisen nasevan tekstin keksimisen ja kiteyttämisen hankaluutta päiviteltiin useamman kerran työpajan aikana, kehitin viimeiselle kerralle vaihe vaiheelta etenevän craftivismitekstin keksimismenetelmän tehtävineen. Craftivismilauseen synnyttäminen muistuttaa jopa copywriterin työtä. Kuinka mainostaa planeetan rajoja ja saada joku kiinnostumaan, sitoutumaan ja tekemään jotain?
Osallistujilla oli paljon omia ideoita, sekä sisällön, että tekniikoiden suhteen. Koin, että näin taitavia ihmisiä ohjatessani saatoin tehdä vain ehdotuksia ja esittää mielipiteitä. Työpajan edetessä ohjaaja- osallistuja-viestintäharjoittelija-jaottelu liudentui yhä enemmän. Käsityötaito voi tuoda yhteen ihmisiä tiettyyn aikaan ja paikkaan eräänä sosiaalisen kanssakäymisen rituaalina, erilaisissa historiallisissa ja kulttuurisissa yhteyksissä [5].
Kierrätyskeskuksen ilmaislaarin sovinnainen kirjontatyö muuntui työpajassa kantaaottavaksi ja osallistavaksi. Musta villainen lastenhaalari, jossa oli valkoisia kuusia, muuttui ylisukupolvisen vastuunkannon puutetta kommentoivaksi installaatioksi.
Luovat teot planeetan puolesta, eli käsityöaktivismi- tai craftivismiteokset muotoutuivat ilmaisista kierrätysmateriaaleista ja osallistujien omista käsityötarvikkeista. Tiedevastaava Emma kirjoi mustan lastenhaalarin kuusiin punaiset reunat, täytti haalarin ja asetti sen jättimäisiin kumisaappaisiin. Jossain vaiheessa teoksen nimeksi kaavailtiin hyvinkin hirtehisiä nimiä. Ehdolla oli muun muassa Hirtettyjen lasten metsä.
Installaation lopullinen nimi Old School-näyttelyssä [6] on Nykypolvien tyrannia.
Käsityöaika on erilaista kuin moni muu aika. Se kuluu nopeasti ja toisaalta on hyvin hidasta. Hitaus on nyky-yhteiskunnan mittapuilla ajan tuhlausta. Tuottamaton hidas tekeminen on siis silkkaa protestia jo itsessään. Tekemisen sisältö vain nostaa kapinallisuuden tasoa.
Kahden tunnin mittainen työpaja kului jokaisella kerralla kuin hujauksessa, myös silloin kun käsityöaktivismin jälkeen käsitöitä jatkettiin Korjauskollektiivi JKL:n kokoontumisessa [7]. Maalaisjärjen valossa järkevä korjaaminen on sekin kapinallista, koska se vähentää kuluttamista, joka edelleen on jokaisen suomalaisen kansallisvelvollisuus.
Vanhoja materiaaleja ja jonkun aiemman tekijän työtä hyödyntämällä myös nopea craftivismi on mahdollista. Juuri tällä tavoin kaksi osallistujaa teki työnsä pääosin työpaja-ajan puitteissa. Kaksi osallistujaa jatkoi kirjontatöitään kotona, mikä ei välttämättä ole millään tavoin kielteistä, jos työ on mieluista ja sille on mahdollista varata aikaa.
Voisiko craftivismiin käytetty vaiva, taito, aika, välittäminen ja tekstiilimateriaalin lämpö tehdä käsityöaktivismitöistä eräänlaisia siirtymäobjekteja- muutoksen ja transformaation, jopa kestävyysmurroksen välittäjiä? [8]
Sen lisäksi, että kantaaottava käsityö oli tässä työpajassa osallistujille oma ja tärkeä harrastus- sen tavoitteena oli olla myös media, jonka avulla vaikutetaan ja viestitään planeetan rajoista muille.
Eräs osallistujista sätti omaa kädenjälkeään, kuin viisivuotiaan tekemäksi. Se, että käsityössä on virheitä, voi tehdä siitä inhimillistä. Käsityö on monesti koskettavampaa kuin koneen tuottama. Pehmeät materiaalit ovat kutsuvia ja lämpimiä.
Kirjonta, oli se moitteetonta tai epätäydellistä, on tulosta jonkun toisen ihmisen fyysisestä ajankäytöstä, kurinalaisesta hienomotorisesta hallinnasta ja toistuvasta liikkeestä, käsityön ajasta, jota ei voi tehostaa tiettyjen nopeuksien yli. Rituaaleissa käytettyjen kankaiden on uskottu sisältävän maagisia voimia ja kykenevän aiheuttamaan muutoksia tai vähintään edustaneen muutoksen on mahdollisuutta. [9] Käsityön museon työpajoissa kierrätettyjen tekstiilien olemus muuttui, kun niihin tehtiin uusia kerroksia. Valmiit teokset sisälsivät kuvallisten ja kielellisten viestiensä lisäksi vähintään kahden ihmisen kädenjäljen, todennäköisesti myös koneen jäljen. Onnistuuko käsityöllä viestiminen ihmisille, joilla ei ole suhdetta käsityöhön ja sen vaivaan? Tunnistavatko käsityön arvon ja magian enää vain harvat?
Omat kokemukset voivat johdattaa suurempien elämän ja kuoleman kysymysten äärelle. Kriisiin tai suruun liittyvä pohdinta voi olla toiminnallisen, eteenpäin pyrkivän, jopa planeetan laajuisen elämänasenteen pontimena [10].
Käsityön museon työpajan samanhenkinen tilapäisyhteisö oli helppo ja mutkaton. Olimme keskenämme ventovieraita, toisaalta meistä yhdistivät monet asiat, esimerkiksi sukupuoli, kieli, kantasuomalaisuus ja kiinnostus ympäristöaiheita kohtaan. Käsityön lomassa tapahtunut keskustelu oli aktiivista, luontevaa ja koukkasi välillä hyvin syvällisille tasoille. Olimme yhtä mieltä siitä, että on tärkeää löytää ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa huolensa ja toimia planeetan puolesta.
Maapallon kantokyvyn romahdukselle voi löytyä yhtymäkohtia itse kunkin henkilökohtaisesta elämästä. Panu Pihkalan mukaan ympäristötuhot tekevät sisäisiä maailmoita todeksi ja siksi jopa suojelevat. Aktivismi voi viedä ihmistä ulospäin pelkästä mielensisäisestä vaikeiden asioiden käsittelystä – ympäristötuhojen maailmassa kärsitään yhdessä muiden kanssa. Puhtaiden rankkojen faktojen ja esimerkiksi ylisukupolvisen vastuuntunnon lisäksi toimintaan voi sysätä myös oman tilan kohentumisen etsintä [11].
Tämän ryhmän kokoontumisia olisi voinut jatkaa määrättömän pitkän ajan, vaikka elämän loppuun asti. Yksi osallistujista oli perustamassa planetaarista kuvataidekoulua. Toivon hänelle onnea ja menestystä hankkeessaan. Mahtavalta kuulosti myös, että Käsityön museo oli suhtautunut myönteisesti ajatukseen jatkaa craftivismikokoontumisia museon tiloissa tulevaisuudessa.
Itseäni jäi kiinnostamaan valtavasti lupiinivärjäys ja se, miten haitallisesta vieraslajista voisi tuottaa suuren kirjon eri värisävyjä. Ja mitä muista vieraslajivitsauksista voisikaan irrota?
[1] Pöllänen & Weissmann-Hanski, 2020, s. 361
[2] https://elokapina.fi/the-emergency/
[3] Pöllänen & Weissmann-Hanski, 2020, s. 351
[4] https://politiikasta.fi/poliittisia-pistoja-mita-on-kasityoaktivismi/
[5] Pajaczkowska, 2010, s.6
[6] https://www.instagram.com/old.school.jkl/
[7] https://www.instagram.com/korjauskollektiivijkl/
[8] Pajaczkowska, 2010, s.10
[9] Pajaczkowska, 2010, s.9
[10] Pihlström, 2020, 310
[11] Pihkala, 2017, s.83