Luovia tekoja planeetan puolesta -työpaja. Tyttöjen talo 25.11.-9.12.2025, tiedevastaava Helmi Simola, taidevastaava Sonja Salomäki.
Kuten mikä hyvänsä luova työskentely, myös Tyttöjen talon työpaja muotoutui suunnitelmista riippumatta omanlaisekseen: osallistujien, ajankohdan ja mielentilojen mukaan. Erään osallistujan runo jäi kirjoittamatta, mutta runoja syntyi silti useita repimällä ja kollaaseiksi koottuina. Kaikki Tyttöjen talon osallistujat tunnistivat sattuman siunaavan vaikutuksen luovassa työskentelyssä.
Tyttöjen talon työpaja sattui ajankohdaltaan sateiseen pimeään joulukuuhuun. Osallistujien ilmeinen levon tarve heijastui työpajaan niin, että työpajatehtävien kurinalainen läpikäynti tuntui mahdottomalta. Hämärä olohuone ja eräskin peittoon kääriytynyt osallistuja sohvalla kertoivat vähemmän tehokkaan rytmin tarpeesta.
Jos haluaa tehdä vaikuttavia tekoja planeetan puolesta, on hyvä tuntea planeetan turvarajat pääpiirteissään ja erottaa, mikä on aidosti tärkeää ja mikä taas epäolennaista. Taiteen tekniikoiden esittely ja taiteella vaikuttamisen esimerkit voivat olla tärkeitä inspiroitumisen ja mahdollisuuksien kentän laajentamisen kannalta. Silti Tyttöjen talolla merkityksellisimmiltä tuntuivat keskustelut ja kuunteleminen. Muu kuin suunniteltu vei paljon tilaa. Prosessi eteni siis juuri niin kuin sen pitikin: epäsuorasti, rönsyillen ja osallistujien ehdoilla.
Jokainen työpajaosallistuja, ohjaaja mukaan lukien (vaikka kuinka haluaisi olla avoin taulu), tarkastelee tilannetta aluksi oman elämänkokemuksensa, kehonsa ja normaalinsa kautta. Anturoinnin myötä on mahdollista hiljalleen ymmärtää, keiden kanssa on tekemisissä, ja vähitellen mukautua ryhmän osaseksi, ainakin hetkellisesti. Se miten ohjaaja asettaa tavoitteita tai rajoja, suhtautuu tietoon ja omaan keskeneräisyyteensä on myös hyvin tärkeää.
Planeetan rajoista on vaikeaa puhua kevyesti. Myös ekokriisiteemaiset taideteokset voivat tuntua raskailta. Ensimmäisen työpajakerran jälkeen osallistujat kuvasivat palautteessaan informaatiotulvaa raskaaksi, ja heitä huolestutti omien voimavarojen riittäminen. Toisaalta eräs Tyttöjen talon osallistuja totesi planeetan rajoihin liittyvien asioiden tuntuvan tavallisilta. ”Niihin on tottunut. Ei ne tunnu hyviltä, mutta ei erityisen ahdistavilta.” Ekokriisit ovat osa arkinormaalia.
Ehkä käsin tekeminen voi auttaa kestämään faktoja planeetan rajoista ilman, että niiden paino käy liian raskaaksi. Tiedon tuottamaa ahdistusta voisi purkaa esimerkiksi piirtämiseen tai sanojen repimiseen, jota Tyttöjen talolla käytettiin kollaasirunojen koostamisessa.
Ohjaajana halusin kohdata tytöt mahdollisimman tasavertaisina ihmisolentoina. Silti osallistujien tunteiden ja iän huomiointi ja eräänlainen suojelu tuntui tarpeelliselta, erityisesti meidän ohjaajien saaman palautteen jälkeisinä kertoina. Useamman kokoontumiskerran ansiosta ensimmäisellä kerralla heränneitä planeetan rajoihin ja taidetyöskentelyyn liittyviä pelkoja oli mahdollista hälventää. Keskustelun johdattaminen ympäristötunteisiin pimeänä joulukuun iltana tuntui kuitenkin raa’alta. Olisi ollut helpompi vain piirrellä, askarrella, maalata ja kuunnella musiikkia. Jutustelu osallistujien lempiartisteista ja heitä inspiroivasta musiikista kevensi ja rentoutti tunnelmaa. Kolmen työpajakerran aikana tutustuminen ehti hieman edetä ja luotto kasvaa
Kiinnostava työpajan aikana käydyssä keskustelussa esiin noussut erityisaihe oli jonkinlainen setäviha. Tyttöjen talon osallistujat suhtautuivat kriittisesti setäpoliitikkoihin ja poliittiseen valtaan ylipäätään. Ilmoille nousi toive sedättömästä puolueesta. Myöhemmin ympäristötunteita käsittelevän videon jälkeen jäätiin myös hetkeksi pohtimaan, onko naisten vihaisuus tabu ja mitä naisten purkamaton viha aiheuttaa. Tyttöjä kuunnellessa tuli vääjäämättä mieleen, että setien pitäisi joutua aidosti kohtaamaan nuoria ihmisiä, jotka joutuvat elämään heidän päätöstensä kanssa sen jälkeen, kun heistä itsestään aika jättää.
Tyttöjen talolla työpajatyöskentely tarkoitti omannäköistä luovaa osallistumista planeetan rajojen pohdintaan. Maailmaa mullistavien teosten tuotantoa tärkeämpää oli olla läsnä, kohdata ja käsitellä luovasti planeetan rajoja sen verran kuin itse kukin jaksoi, pohtia tuntemuksia ja ajatuksia yhdessä. Työpajan luova teko planeetan puolesta oli vain yksi teko monien mahdollisten tulevien tekojen joukossa.
Sukupuuttorunosta sai ehdottomasti tulla runo omasta kissasta.